torstai 10. tammikuuta 2013

Testissä Trind Cutitle Balsam, osa 2

Nyt ois vuorossa Trindin kynsinauhabalsamin arvostelua osa 2 (tässä linkki ykkösosaan). Ilmotin täällä testailevani tätä viikon ja sitten raportoivani tän toimivuudesta. Ihan hyvä idea jos ei olisi niin tyhmä kuin minä; arvatkaa muistinko kuvata kuivat kynsinauhani ennen-tilanteessa, vasta viime maanantaina älysin että vissiin kannattaisi nekin kuvata, ja arvatkaa älysinkö lukea käyttöohjeista oikean levitystavan. Itseasiassa muistinkin, mutta en heti. Ajatuksella "näin simppeliin juttuun ei mitään ohjeita tarvii" levitin ihan normisti balsamin kynsinauhoille. Sitten luin kuitenkin ne ohjeet, joissahan luki "Levitä kynsinauhoille ja anna vaikuttaa 2 minuuttia, jonka jälkeen hiero jokaisen sormen kynsinauhat, että balsami imeytyisi." tai jotain sellaista:D Päätin sitten näköjään skipata ton lihavoidun (sanotaanko se noin...) kohdan ja hieroin balsamin heti levityksen jälkeen = suurin osa balsamista sormilla. Nyt olen käyttänytätä n. puol viikkoo "oikealla tavalla". Päätin kuitenkin julkaista maanantaina otetut ennen-kuvat (vaikka tätä tosiaan oon käyttäny siitä viime torstaista asti).


Tämän näköinen tuote siis kyseessä.

Niin mun tuuria, kun yrität ottaa kuvaa huonoista kynsinauhoista, ne näyttää normaalia paremmille. Sitten kun yrität ottaa kynsikuvia, kynsinauhat näyttää kuivemmille ku joku Sahara.. Ennen:


Nyt siis tulee nää jälkeen kuvat, mitään maatajärisyttävää ei oo luvassa...


... eli ainakin mun tapauksessa rahat meni hukkaan.. Ehkä tää vielä toimii.. Pientä parannusta tuossa huomaa.

Päätin että teen vielä viikon päästä kolmannen osan, jos tää olis oikeesti auttanu:)

Ps. Miks musta tuntuu et multa on loppunu inspis tätä blogia ja kynsiä kohtaan ja tekstikään ei oikein enää luista..D: Talvimasennusta?

1 kommentti:

  1. Miks mä en löytäny itteeni siitä listasta jossa on noi haastetut?:D Juu mut kiitti, mäpäs rupeen tekemää sitä:)

    VastaaPoista